Pohjalla on arkkitehtikoulutukseen kuuluvaa taideopiskelua: hiilipiirustusta, kipsit, elävä malli, muovailu ja taidehistoria, valmistuin arkkitehdiksi 1965.

Kädentaitojen opettamista omille lapsille tapahtui n. 1970-80 huonolla tuloksella, lapset kyllästyivät, mutta itse olen jatkanut samalla tiellä. Tosin tyttäreni Anna on aloittanut maalaamisen myöhemmin.

Lasten kanssa tehdyt työt perustuivat luonnonmateriaalin käyttöön, jota liimattiin levyalustoille. Liimana käytin tuolloin vesiohenteista lakkaa. Kasvimateriaali oli kuivattava, vaikeus oli, että värit haalistuivat ja hiiret söivät parhaat palat Kerkkoon Sointulan kuivausladossamme. Vähitellen opin käyttämään kuivaamona saunaa ja hienontamaan esim. kukat värijauheeksi, joka kesti töissä paremmin.
Timotei-heinä oli myös mieluisa, kestävä materiaali. Timotein tähkärykelmiä saattoi myös muotoilla leikkaamalla. Teoksiani sijoitin Helsingissä Töölönkadulla sijainneen toimistoni näyteikkunoihin, sainpa kerran asettaa niitä käyttämämme pankin tiloihin.

Koska teosten varastoinnin ja tekemisen aikana syntyi paljon pölyä, oli perherauhalle tärkeää, että Sointulassa oli käytettävissä tilava heinälato. Ladon toinen pää rakennettiin myöhemmin puolilämpimäksi työtilaksi, joka on edelleen käytössä.

Hankittuamme talon etelä-Ranskasta rikastui teosteni materiaalivalikoima oleellisesti. Suomeen raahattiin täpötäysiä autolasteja, jotka olivat myös painavia, sillä monenlaisia kiviä ei millään voinut jättää ottamatta. Paljon oli myös puuta alkaen juurista päätyen lehtiin. Erityisen kiehtova oli graafinen merikasvi "gorgonne", josta myöhemmin saimme valistuksen, että se kuuluikin eläinkuntaan.

Ranskassa tutustuin "oikeaan taiteilijaan" Patrick Shelley`iin, joka rohkaisi tai paremminkin pakotti pitämään ensimmäisen yksityisnäyttelyni Montpellier´issä v.1994. Tosin vuotta aiemmin sain postitse lähettää teoksiani Edinburghissa olevaan galleriaan, mutta suuri osa töistä rikkoutui matkalla. Montpellierin näyttelyssä sain kutsun pitää seuraavan näyttelyni Pariisissa ja - niin sitä mentiin - yksityisnäyttelyitä on ollut siitä alkaen joka vuosi.

Tarve tehdä taidetta ei ole milloinkaan laantunut, ja uudet ideat seuraavaan työhön syntyvät edellisen työn ollessa vielä kesken, Välillä maltti on kovilla jaksaa viimeistellä tekeillä oleva teos loppuun. Jos ei aina ehdi merkitä uutta ideaa muistiin, se saattaa harmillisesti unohtua.

2000-luvun alussa tutustuin polyuretaani-elastomeeriin, josta on löytynyt lukemattomia uusia mahdollisuuksia teoksilleni. Elastomeeri on kaksikomponenttinen pinnoite, johon voi sekoittaa lähes mitä vain, esim. mineraalivärejä. Jos siihen sekoittaa suomalaista öljymaalia, syntyy kemiallinen reaktio, jolla voi aikaansaada värisiirtymiä värin samalla himmetessä. Kuivumisprosessin aikana elastomeeri muuttuu siirappimaiseksi ja sen pitkää valumaa voi käyttää herkkänä piirtimenä. Kosteissa olosuhteissa elastomeerin muuten lasimaisen sileä pinta muuttuu appelsiinin-kuorimaiseksi. Pinnoitteen ohella voi elastomeeria käyttää liimana. Sekoittamalla liimaan hiekkaa tai puupölyä saa sen laastimaiseksi, jolla voi muurata luonnonkivistä esim. vesitiivitä astioita. Puupölyä sisältävä kuivunut liima on helposti muokattavissa hiomalla, se muistuttaa oikeata puuta.

Kokeiluja ei ole vielä tehty loppuun ja niin siinä on käynyt, että tekniikka tuntuu vievän taiteilijaa.

Esikuvia ei ole; tai sivuilleni en ole malttanut vilkuilla, puhumattakaan taidekursseista. Kaikki tekemäni taide on ollut kokeilua, menetelmänä yritys - erehdys. Kun on syntynyt omasta mielestä onnistunut ratkaisu, kokeilunhalu vie seuraaviin seikkailuihin eikä maltti riitä kokemuksia juurikaan syventämään. Sama pätee teoksen esittämisen suhteen, käyttämäni materiaali johtaa lähes automaattisesti abstraktiin ilmaisuun. Olen myös havainnut, että vapautuneempi lopputulos syntyy antamalla luonnolle, kemia mukaan lukien, aika vapaat kädet. Silloin täytyy olla myös valmis luopumaan liian tarkoista etukäteis-suunnitelmista.

Käytyäni Ranskassa Calderin näyttelyssä, innostuin kokeilemaan mobileita. Niitä on monen vuoden aikana syntynyt materiaaleistani ja aihe kiehtoo yhä. Saatuani vihjeen, etsin käsiini fluorisoivaa maalia, joka loistaa pimeässä, kun sitä valaisee ns. mustalla valolla. Erityisen kiehtovaa on yhdistää edelliset, jolloin syntyy kaamosajan pimeyteen hyvin sopivia eläväisiä teoksia esim. lasitetuille parvekkeille tai kuisteille.

Materiaalilähtöiselle taiteelleni on ominaista kolmiulotteisuus, vai liekö se ammatistani johtuvaa? Kolmiulotteisuuden ohella viimeajat minua ovat kiinnostaneet osittain läpinäkyvät teokset, jotka voi sijoittaa esim. ikkunan eteen niin, että valo ja taustan maisema elävät ja muuttuvat osana teosta.

Olen myös valokuvannut läpinäkyviä töitäni eri vuodenaikoina erilaisissa maisemissa mm. teoksen materiaalin löytöpaikoilla esim. Välimeren rannalla. Löydettyäni Ranskassa kirpputorit ovat ovet jälleen avautuneet kiehtovaan materiaalimaailmaan, joka saattaa olla peräisin maapallon eri puolilta. Näin olen löytänyt esim. brasilialaiset värikkäät agaatit ja Afrikassa valmistetut esineet tai paikallista materiaalia tekstiilistä kellonkoneistoihin. Pariisin hallien kukka- ja kasvimyymälästä, joka on osa Rungiksen suurta tukkukauppakeskittymää, löytyy niin eksoottista materiaalia, että pää menee pyörälle. Eläkeikä ja luopuminen sanomalehdistä ja TV:n katselusta on antanut tervetullutta lisäaikaa teosteni valmistukseen. Kehitys näyttää myös vievän suuntaan, missä aikaa kuluu joka teokseen yhä enemmän.

Viimeaikoina olen valmistanut puisista tikuista teoksia, jotka korvaavat sälekaihtimia. Puu on leppää, murattia ja Camerounista kotoisin olevaa kovaa mustaa puuta.

Kerkkoon Sointulassa sijaitsee ateljeeni ja töitteni varasto, tervetuloa tutustumaan, soitto etukäteen varmistaa, että paikalla ollaan.

Matti Vuorio, joulukuu 2010